Kuvien © Klosterhof Medingen (luvalla!)
Klikkaa kuvat isommaksi (aukeavat uuteen ikkunaan)

R.I.P.

Stomp the Yard oli orimainen mutta kiltti saksalainen hannoverorii. Tälle orille oli kysyntää. Vaikka Stomp oli kiltti, tarpeen tullen Stompistakin löytyi ruutia vaikka minkälaiseen energianpurkaukseen tai äksyilyyn. Ori tuli minulle kolmivuotiiana, energisenä ja hieman myöhempää äksympänä, sillä orilla ei ollut mukana ketään, johon luottaa varmasti. Luottamuksen rakentaminen aloitettiin jo silloin, kun ori mukaani lähti. Ei ori ollut kuitenkaan mahdoton tapaus, vaikka luottamus puuttuikin.
Stomp nautti harjaustuokioista. Pesut eivät olleet kuitenkaan orin mieleen, mutta ori käyttäytyi useimmiten mallikkaasti - kuten muissakin hoitotilanteissa. Ori oli sen verran vahva ja omapäinen, että taluttaessa orilla kannatti käyttää ketjua. Kiihdyttelyä (varsinkin) tammojen lähellä kun ei oikeastaan muulla tavalla voinut hallita, jollei kuolaimia sattunut olemaan. Ratsastaessa Stomp oli reipas, pirteä ja vaativa. Orii ei pelännyt käyttää ratsastajan pelkotilaa tai epäröintiä hyväkseen.
Stomp jätti maailmaan kaksi hienoa jälkeläistä ja pakastetta saatavilla kolme. Ori kilpaili yhteensä 191 luokassa.
Tämä hieno ori lopetettiin pahan ähkyn vuoksi.

Jälkeläiset:
a - 22.11.-08 / s - 01.01.-09 / hann-o. Shady Game (e. Spiritisch Freundin f, omistaja)
a - 22.11.-08 / s - 01.01.-09 / hann-o. Destructive Game (e. Spiritisch Freundin f, omistaja)

Pakastetta saatavilla 3, ota yhteyttä hamarahemmo[at]hotmail.com

PERUSTIEDOT

virallinen nimi: Stomp the Yard
kutsumanimi: Stomp
syntynyt/ikä (YIL): 02.06.2008 DE / 3 v 03.09.-08 | 4 v 4.10.-08 | (lopetettu 10.03.2010 YIL 9(.9)-vuotiaana, VHKR 21(.3)-vuotiaana))
ikääntyminen vaihdettu VHKR'sta 27.08.-09 (14,9v) YILiin (65.00 d = 1 v-a), jolloin iäksi tuli 7 v.


rotu: Hannover
väri: Musta
merkit: ti, mtj ruunusukka mtj kjko

kasvattaja: Tuntematon
omistaja: Janina S.
majapaikka: Accusal

sukupuoli: ori
säkäkorkeus: 172 cm
arvonimet, sertit ym.: irtoSERTx 3, KUMAx 11, JSx 14

koulutustaso:
   KO: Int II
   RE: 130 cm
   ME: 120 cm
   IRTO: 140 cm

rekisterinumero: VH-49957

Stomp on täysin virtuaalinen hevonen

SUKUTAULU
Stomp the Yardin suku on täysin tuntematon.